HJK

HJK eli Helsingin Jalkapalloklubi on Suomen ehdoton ykkösseura jalkapallon saralla. Vuonna 1907 perustettu HJK on niittänyt menestystä Veikkausliigassa jo vuodesta 1911 lähtien, jolloin seurassa juhlittiin ensimmäistä Suomen mestaruutta. Lempinimellä ”Klubi” tunnettu HJK on pelannut pääsarjatasolla vuodesta 1964 eteenpäin, ja Veikkausliigan kuvitteleminen ilman HJK:ta olisi hankalaa. Sinivalkoraitaisessa peliasussa pelaavaa HJK:ta valmentaa kaudella 2016 Mika Lehkosuo, joka siirtyi seuraan vuonna 2014 espoolaisesta FC Hongasta.
HJK:n kotikenttänä toimii Sonera Stadium eli Töölön jalkapallostadion, jolle mahtuu yhteensä 10 770 katsojaa. Vaikka HJK ei yleensä vedäkään lehtereitä täyteen, on sen yleisökeskiarvo vuodesta toiseen selvästi Veikkausliigan paras. Vuonna 2000 valmistunut stadion toimi aikoinaan myös FC Jokereiden kotistadionina, ja sen puuhamiehenä toimi myös Jokerien taustalla häärinyt liikemies Hjallis Harkimo. Stadionin omistaa kuitenkin Helsingin kaupunki, joka vuokraa sitä HJK:lle.

HJK Jalkapalloklubi

HJK:n saavutukset

Helsingin Jalkapalloklubi on voittanut Suomessa kaiken mahdollisen. Joukkueella on Veikkausliigan aikakaudelta plakkarissaan peräti 11 Suomen mestaruutta eli lähestulkoon puolet kaikista mahdollisista. Suomen Cupin voittoa Klubi on päässyt vuosien varrella juhlimaan 12 kertaa. HJK:n pisin mestaruusputki osui kausille 2009 – 2014, jolloin joukkue voitti Veikkausliigan peräti kuudesti peräkkäin.
Kotimaan menestyksen lisäksi HJK on ainoa suomalainen seura, joka on selvinnyt lohkovaiheeseen Euroopan kentillä. Ensi kertaa HJK eteni lohkovaiheeseen Mestareiden liigassa 1998, jolloin Antti Muurisen valmentama joukkue voitti Metzin karsinnoissa. Klubi onnistui myös saalistamaan pisteitä ja yhden voiton lohkovaiheessa, mutta ei kuitenkaan päässyt jatkoon. Kaudella 2014 – 2015 HJK pelasi Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, jossa joukkue sijoittui alkulohkonsa kolmanneksi.

Legendaariset pelaajat

Veikkausliiga HJK peli

HJK:ssa on pelannut vuosien varrella niin monia suomifutiksen legendoja, että kaikkien luetteleminen tässä olisi mahdotonta. Erityisen hyvin HJK:n Veikkausliiga-vuosilta muistetaan tietysti vuoden 1998 Mestareiden liiga -joukkue, jossa pelasivat muun muassa nykyinen valmentaja Mika Lehkosuo, nykyinen toimitusjohtaja Aki Riihilahti sekä romuluinen hyökkääjä Mika ”Hirvi” Kottila.
Veikkausliigaa edeltäneinä vuosina Klubin paidassa nähty esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Atik Ismail, Kai Pahlman ja Pasi Rautiainen, joista kaikki kuuluvat myös HJK:n Hall of Fameen.

HJK-vedonlyönti

HJK-vedonlyönti on Veikkausliigassa usein hieman hankalaa hommaa, sillä Klubille ei yleensä kovin hyviä kertoimia suomalaisjoukkueita vastaan saa. Useimmiten ylikertoimet löytyvätkin HJK:n vastustajilta, ja varsinkin alkukauden vierasottelut ovat yleensä helsinkiläisille hankalia. Kentät ovat tuolloin monella paikkakunnalla karmeassa kunnossa, eikä HJK:n suosima lyhytsyöttöpeli ole ideaali pelitapa. HJK-vedonlyönnin parhaat kertoimet osuvat useimmiten silmiin juuri kauden alussa.