Kuopion Palloseura

Kuopion Palloseura kuuluu Suomen perinteisten palloseurojen kastiin. Vuonna 1923 perustettu KuPS on niittänyt menestystä Mestaruussarja-vuosina, mutta Veikkausliigassa joukkueen menestys on jäänyt vielä vaisuksi. Kyseessä on kuitenkin yksi Suomen vakavaraisimmista seuroista, sillä sen taustalla häärii paikallinen liikemies Ari Lahti, jonka pussista KuPS on tarvittaessa saanut taloudellista apua. Veikkausliigassa KuPS on pelannut joka kaudella vuodesta 2008 lähtien, ja kaudella 2016 kelta-mustaan peliasuun sonnustautuvia kuopiolaisia käskyttää Marko Rajamäki.
Kuopion Palloseuran kotistadion on Savon Sanomat Areena, joka tunnettiin aiemmin nimellä Kuopion Keskuskenttä. Keskuskentälle mahtuu nykyisin 4778 katsojaa, ja KuPS on perinteisesti vetänyt lehtereille ihan mukavan määrän kannattajia. Kuopio on jalkapallokaupunki, ja KuPS tärkeä osa suomalaista futiskarttaa.

Kuopion Palloseura Jalkapalloklubi

Kuopion Palloseuran saavutukset

Kuten sanottua, Kuopion Palloseuran menestysvuodet ovat melko kaukaa menneisyydestä. Seura on voittanut jalkapallon Suomen mestaruuden viidesti, mutta viimeisin mestaruus on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1976. Veikkausliigasta KuPS:lla on palkintokaapissaan vain yksi mitali vuodelta 2010, jolloin seura sijoittui hopealle. Suomen Cupin voittoja KuPS:lla on kaksi, vuosilta 1968 ja 1989.
KuPS on osallistunut europeleihin peräti 11 kertaa, mutta yleensä joukkueen urakka on loppunut jo ensimmäisellä kierroksella. Kuopion Palloseuran paras eurosaavutus on kaudelta 2012 – 2013, jolloin se selviytyi historiallisesti Eurooppa-liigan karsintojen 3. kierrokselle.

Legendaariset pelaajat

Veikkausliiga kuopion palloseura peli

KuPS:ssa on pelannut vuosien varrella monia legendaarisia pelaajia, ja seura on tullut tunnetuksi erityisesti huipputason hyökkääjistään. 70- ja 80-luvulla KuPS:ssa tehtaili maaleja muun muassa Olavi Rissanen, joka iski urallaan 121 pääsarjamaalia 248 ottelussa.
Viime vuosien tunnetuimpia KuPS-pelaajia on Ilja Venäläinen. Myös Venäläinen oli suurimman osan urastaan hyökkäyspään pelaaja, ja hänen maalisaldonsa KuPS:n paidassa nousi lähes sataan. Venäläinen nousi myös yhden ottelun ajaksi Suomen maajoukkueeseen 31-vuoden iässä.

KuPS-vedonlyönti

KuPS-vedonlyönti on haastavaa hommaa, sillä varsinkin Marko Rajamäen valmennuskausilla joukkue on ollut todella arvaamaton. KuPS:n kertoimet ovat usein aika lailla kohdallaan, sillä kertoimenlaskijatkin tuntuvat olevan kuopiolaisten suhteen hieman varuillaan. Niin kauan kuin Rajamäki jatkaa joukkueen peräsimessä, kannattaa KuPS-vedonlyönnissä sijoittaa rahaa vähämaalisille otteluille ja tasapeleille.