Urheilua verkossa

Urheilua verkossa
Digitalisaation myötä myös urheilu on siirtynyt suurimmaksi osaksi verkkopalveluihin. Television Urheilukanava on kuollut ja kuopattu, kohta seuraavat perässä Nelosen Sport ja MTV:n Max. Kaikki vastaava sisältö löytyy helposti ja vaivattomasti netistä, eikä älylaitteiden läpimurron jälkeen olekaan mitään syytä säilyttää perinteisiä tv-kanavia.

Siinä missä aikoinaan on maksettu kaapeli-tv maksua tai lautasantennin vuokraa, nykyään maksetaan palvelusta joka streamaa lähetyksen verkossa. Sen lisäksi että tällainen palvelu kulkee aina mukana, on sen tuottaminen yksinkertaista ja halpaa – käytännössä ei tarvita kuin videokamera ja nettiyhteys. Lainsäädännön määräämät, kansallisesti tärkeät urheilulähetykset näkyvät edelleen myös YLE:n tv-kanavilla, mutta myös valtiollinen puoli on siirtymässä verkkoon. YLE Areenan käyttäjiä on pian enemmän kuin TV:n katsojia.

Oleellisena etuna tv-lähetyksiin verrattuna internetpalveluissa on se, että lähetystä voi seurata myös jälkikäteen. Vaikka spoilerivaara onkin olemassa, on hurja etu että esimerkiksi yön NHL-ottelun voi seurata vasta seuraavana aamuna eikä tarvitse valvoa yötä myöden. Verkkopalveluista löytää käytännössä kaiken mitä haluaa nähdä, kunhan ko. ottelu on televisioitu. Esimerkiksi pitkään pimennossa ollut paikallinen Veikkausliiga on siirtynyt Ruutu-palveluun ja nyt onkin mahdollista seurata kaikkia Veikkausliiga-otteluita suorana tai jälkilähetyksenä.

Maksupalveluja joka lähtöön

Vaikka palvelujen siirtyminen verkkoon on tarkoittanut tarjonnan räjähdysmäistä kasvua, myös haittapuolia löytyy. Eri urheilulajien, turnausten ja sarjojen lähetysoikeuksien hinnat ovat nousseet hurjasti ja markkinat ovatkin pirstaloituneet muutamien jättimäisten mediatalojen temmellyskentäksi. Tästä johtuen urheilufanilla onkin vaikea valinta edessään palveluja valitessaan – haluamistaan lähetyksistä saattaa joutua maksamaan yli 100€ kuussa, kun mukaan on pakko ottaa useampien tarjoajien palveluja.

Esimerkiksi Veikkausliiga ja jääkiekon Liiga löytyvät Ruutu-palvelusta, joka kustantaa nykyään vain noin 15€, mutta NHL ja KHL näkyvät vain Viasatin omistaman Viaplayn palvelussa, joka puolestaan maksaa noin 30€ kuussa. Formula ykkösten ystäville CMore Max on pakollinen ja samassa paketissa on myös jääkiekon CHL. Mikäli taas yksilölajit kuten tennis tai snooker ovat lähellä sydäntä, pakkohankinta on perinteinen mutta nykyään hieman marginaaliin jäänyt Eurosport.

Lisäksi kun tarjolla on monien isompien sarjojen omat, koko kauden kaikki ottelut kattavat palvelut, on urheilufanilla todellinen runsauden pula. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan suuret urheilusarjat, baseballin MLB, jenkkifutiksen NFL ja yliopistokoripallon NCAA tarjoavat omat maksupalvelunsa, josta pystyy seuraamaan jok’ikisen ottelun suorana tai jälkilähetyksenä.

Mukana näissä palveluissa on yleensä myös asiantuntevat studiot, joten monille laji-niiloille tällainen paketti on pakkohankinta. Jalkapallon puolella valinta on astetta helpompi, kun Viaplay omistaa käytännössä kaikkien suurimpien ja kiinnostavimpien sarjojen oikeudet – paitsi Veikkausliigan, joka sisältyy Ruutu-palveluun. Viaplayn puolesta puhuu myös jalkapallon Mestarien liiga, joka kuuluu seuratuimpien lähetysten joukkoon. Huikean viihdyttävissä studio-osuuksissa legendaarinen Pasi Rautiainen panee parastaan, joten rahoilleen saa toden teolla vastinetta.

Vedonlyöntiyhtiöiden tarjonta

Viime aikoina monet vedonlyöntiyhtiöt ovat ryhtyneet yhteistyöhön joko sarjojen tai lähetysoikeuden omaavien mediatalojen kanssa. Näinollen myös vedonlyöntiyhtiöiden palvelujen kautta pystyy seuraamaan suurta osaa lähetyksistä, jopa todella pienistä sarjoista. Esimerkiksi tenniksen haastaja-turnausten ottelut löytyvät kansainvälisesti suurella todennäköisyydellä vain vedonlyöntiyhtiöiden tarjoamista streameista. Esimerkiksi nyrkkeilyspektaakkeli Mayweather vs McGregor löytyy maksupalvelujen lisäksi vedonlyöntitoimisto Betsafen tarjonnasta.

Vedonlyöntitoimistoille bisnesidea on varsin selkeä ja looginen. Näyttämällä urheilua suorana lähetyksenä houkutellaan sekä asiakkaita että liikevaihtoa – houkutus lyödä vetoa livenä on äärimmäisen suuri, kun kertoimet ja mahdollisuudet vilkkuvat siinä lähetyksen vierellä. Useimmat vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat urheilulähetykset pelkällä minimitalletuksella, eli edes itse vedonlyönti ei aina ole pakollista.

Lähes kaikki televisioidut urheilulähetykset löytyvät jonkun vedonlyöntitoimiston tarjoamasta kattauksesta, joten on suositeltavaa käydä läpi kaikki mahdollisuudet ja käyttää hyväksi tätä mahdollisuutta. Varsinkin, jos ei halua maksaa kovaa hintaa nähdäkseen joitain yksittäisiä otteluita, ovat vedonlyöntitoimistojen palvelut todennäköisesti helpoin ja halvin ratkaisu.

Laittomat lähteet

Kuten kaikessa inhimillisessä toiminnassa, myös urheilulähetyksissä mennään usein lain väärälle puolelle. Internet on täynnä erilaisia laittomasti tarjottuja lähetyksiä myös urheilusta. Näissä palveluissa on kyse rikollisesta toiminnasta, eikä sitä pidä tukea millään muotoa.

Rahoituksensa tällaiset sivustot saavat usein kyseenalaisilta mainostajilta tai suoraan laittomilta tilaajilta. Laittomat sivustot ovat turvallisuusriski, sillä niissä esiintyy usein urkinta- ja haittaohjelmia, eikä virustartuntakaan ole tavatonta. Valitettavan usein haittaohjelmaa tai virusta ei tunnisteta ajoissa, sillä videon lähetysprotokollat ovat varsin haavoittuvaisia kaikenlaisella manipuloinnille.

Piraattisivustoja tulisikin välttää kaikin keinoin. Vaikkei piraattisivustoilla vierailisikaan, on hyvä muistaa pitää turvallisuutensa ajan tasalla virustutkan ja vähintään selaimen AdBlock lisäosan avulla. AdBlock estää myös laillisilla sivuilla esiintyviä mainoksia ja toimii erityisen hyvin rasittavien pop-up ikkunoiden torjumisessa.

Yleisesti ottaen urheilutarjonta on uskomattoman monipuolista, eikä siitä tarvitse välttämättä maksaa itseään kipeäksi. Vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat helpon ja halvan tavan seurata yksittäisiä otteluja, kun taas isommat palveluntarjoajat mahdollistavat useamman lajin ja sarjan aktiivisen seuraamisen. Yksittäisten sarjojen, kuten jenkkifutiksen NFL:n, omat palvelut mahdollistavat puolestaan täydellisen paneutumisen kyseiseen sarjaan, kun tarjolla on jokainen kauden aikana pelattu ottelu suorana ja tallenteena.

Inläggsförfattare: Helen Hill